Satokausikalenteri oli tarkoitettu alunperin vain omaan käyttöömme

Satokausikalenteri sisältää 180 Suomessa tarjolla olevan kasviksen satokaudet. Sen avulla osaamme valita joka kuukausi ruokapöytäämme tuoreita, maukkaita ja ravinnerikkaita hedelmiä ja vihanneksia. Satokausikalenterin ovat kehittäneet kolme suomalaista nuorta aikuista: Samuli, Laura ja Johannes. Satokausikalenteri löytyy tällä hetkellä yli kymmenen tuhannen suomalaisen kotoa seinäkalenterina tai taskuista mobiilisovelluksena, vaikka alunperin se oli tarkoitettu vain kehittäjien omaan käyttöön.

Ensimmäinen versio Satokausikalenterista sai alkunsa, kun Samuli totesi sesonkikasvisten suosimisen olevan turhan hankalaa. Ruokakauppojen tarjonta ei noudattanut kasvisten luonnollisia satokausia ja syötävien kasvisten sekä tuontimaiden suuren määrän takia satokausien opettelu ulkoa oli myös mahdotonta. Niimpä Samuli alkoi keräämään tietoa eri kasvisten satokausista omaan käyttöön. Pian ideasta kiinnostui ja sen kehitykseen osallistui myös Samulin vaimo Laura ja veli Johannes.

Totuttelimme kaikki kolme yhdessä käyttämään kalenteria. Huomasimme jo lyhyessä ajassa kotiemme ruokakulttuurin muuttuneen parempaan suuntaan. Miltei puolivahingossa perheidemme ruokavalio monipuolistui, ruoanlaitto muuttui mielenkiintoisemmaksi, opimme arvostamaan ruoantuottajia ja kokeilemaan joka kuukausi jotain uutta makua tai väriä. Joskus havahduimme lapsuuden mummulasta tuttuihin miellyttäviin makuihin, kun satuimme maistamaan kalenterin suosittelemana jo vieraaksi muuttuneita kasviksia, joita olimme viimeksi maistaneet kymmeniä vuosia sitten.

Satokausikalenteria oli niin mukava ja helppo käyttää, että kerroimme siitä lähipiirille ja tuttaville. He kannustivat meitä tekemään Satokausikalenterista kaikille muillekin suomalaisille sopivan tuotteen. Kiinnostuksen ja rohkaisujen kannustamana aloitimme kalenterin jatkokehittämisen. Oma kokemustieto ja ruoantuottajilta kerätty tieto varmennettiin vielä useasta eri kirjallisuuslähteestä. Syksyllä 2013 julkaisimme Satokausikalenterin kaikkien saataville. Olimme varsin yllättyneitä kuinka nopeasti ja miten paljon se sai huomiota! Täysin vierailta ihmisiltä saatu rakentava palaute lämmitti. Oli hauska lukea kommentteja esimerkiksi siitä, kuinka tietyt hedelmät olivatkin yhtäkkiä tosi hyvän makuisia tai niitä oli helpompi kuoria.

Arvostamme ihmisiä, jotka kykenevät kasvattamaan itse ruokansa, harrastamaan kasvimaan hoitoa, viljelemään kaupungissa ja parvekkeilla, hyödyntämään metsämarjat ja -sienet sekä perehtymään aiheeseen syvällisemmin. Nyky-yhteiskunnassa tämä ei valitettavasti ole aina helppoa tai edes mahdollista. Huolimatta vähäisistä voimavaroistamme tai kiireisestä aikataulustamme meidän jokaisen täytyy kuitenkin syödä. Valtaosa meistä haluaa syödä myös hyvin! Satokausikalenteri on mielestämme paras ratkaisu tähän ongelmaan. Me emme halua olla johtava asiantuntija maanviljelyksessä, ravitsemus- ja terveystieteissä tai ympäristöongelmissa. Tarkoituksemme on olla luotettava ja positiivinen neuvonantaja, joka tarjoaa mahdollisimman helposti käytäntöön siirrettävää tietoa jokaiselle.

Ei tarvitse olla erityisen valveutunut ruoanlaittaja tai ympäristöaktivisti hyötyäkseen Satokausikalenterista. Päinvastoin. Satokausikalenterin tuomat hyödyt näkyvät käyttäjiltä saadun palautteen perusteella parhaiten ja näkyvimmin sellaisten ihmisten ruokapöydässä ja elintavoissa, joille kasvisten käyttö ei ole ollut jokapäiväistä. Kokemuksemme mukaan vihannekset ja hedelmät siirtyvät todennäköisemmin kaupasta kotiin ja käyttöön, kun voi luottaa, että ne maistuvat hyvältä eivätkä maksa liikoja.

Satokausikalenteri on meille osittain elämäntapa ja enimmäkseen rakas harrastus.

Kiitoksia, että olet mukanamme kehittämässä maukkaampaa, kestävämpää ja monipuolisempaa ruokakulttuuria. Uskomme, että myös sinä hyödyt huomattavasti satokauden kasvisten suosimisesta!

Ystävällisin terveisin,
Samuli ja Johannes Karjula

Seuraamalla meitä sosiaalisessa mediassa saat lisää tietoa satokauden kasviksista.

Facebook

Twitter

Instagram