Maa-artisokka 28.3.2014

Äänestimme viikon kasvikseksi maa-artisokan. Nimestään huolimatta tämä kasvi ei ole sukua artisokalle. Maa-artisokan englanninkielinen nimitys on Jerusalem artichoke, vaikka kasvi ei liity mitenkään israelilaiseen kaupunkiin. Artichoke tarkoittaa artisokkaa, kuten articiocco eräällä vanhalla porjoisitalialaisella murteella. Kun italialaiset ovat puhuneet eräästä toisesta kasvista nimeltään girasole articiocco (auringonkukka-artisokka), joku engalnninkielinen on käsittänyt asian väärin ja ääntemukaisesti “käännettäessä” siitä tuli Jerusalem Artichoke. Oli miten oli, me tunnemme kasvin maa-artisokkana. Tätä hyvänmakuista juurikasta on viljelty Suomen Turussa jo 1600-luvulla. Kun perunan viljely yleistyi 1700-luvun lopulla, jäi maa-artisokka paitsioon niin meillä, kuin muuallakin Euroopassa. Siksi tähän nykyisin vähän oudompaan kasviin kannattaa tutustua tarkemmin.

Maa-artisokka (Helianthus Tuberosus) on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikasta. Amerikan intiaanit ovat arvostaneet tätä kasvia jo ammoisista ajoista lähtien. Maa-artisokkaa ei tunnettu Euroopassa vielä keskiajalla. Tiettävästi ensimmäiset maa-artisokat tulivat Ranskaan 1600-luvulla ja sen nimi on ranskaksi topinambour. Tämä nimitys on peräisin erään intiaaniheimon nimestä, jonka jäseniä vieraili Ranskassa samoihin aikoihin ensimmäisten maa-artisokkien kanssa.

Maa-artisokka kuuluu meille tutun isoauringonkukan kanssa samaan Helianthus-sukuun. Sen jäykät varret saattavat kasvaa jopa 2,5 metrin korkeuteen. Kasvi kasvaa melkein missä vain, mutta parhaiten se pärjää aurinkoisella paikalla runsasmultaisessa hieta- tai savimaassa. Maa-artisokan kasvukausi on pitkä. Kasvi kukkii syksyllä lämpimän kesän jälkeen. Mukulat ovat valmiita korjattaviksi kukkien lakaistumisen jälkeen, joka tapahtuu myöhään syksyllä. Tämä kasvi kestää hyvin kylmää ja on sopii sen puolesta mainiosti meidän viljelyolosuhteisiimme. Kaiken lisäksi maa-artisokan voi jättää myös maahan talvehtimaan ja korjata vasta seuraavana keväänä! Kasvista syödään mukulat, joten osa meistä saattaa tuntea sen mukula-artisokka nimellä. Mukulat ovat pieniä ja muodoltaan epäsäännöllisiä mykeröitä. Mukulaa suojaa ruskeahko ohut kuori ja sisällä olevan mallon väri vaihtelee valkoisesta kellertävään, lajikkeesta riippuen. Malto maistuu miedolta ja hieman makealta. Suurin osa sen sisältämästä hiilihydraatista on inuliinia, joka hajoaa elimistössämme hedelmäsokeriksi. Tämän ominaisuutensa vuoksi sitä on suositeltu diabeetikoille perunan korvaajaksi.

Sadonkorjuun jälkeen mukulat eivät säily kovin hyvin, koska niiden ohut kuori vaurioituu helposti ja kasvi pääsee kuivumaan. Sadonkorjuun jälkeiseen säilytykseen pitäisi kiinnittää huomiota, sillä säilytys onnistuu parhaiten pestyinä lähes nollan asteen lämpötilassa rei´itetyssä muovipussissa. Kellarissa säilyttäminen onnistuu vaikkapa kerroksittain ämpäriin ladottuna nihkeän hiekan seassa. Paras tapa on jättää osa mukuloista talveksi maahan ja nostaa niitä käytön tahtiin aina talven tuloon saakka ja maan sulamisen jälkeen varhain keväällä. Mukuloita voidaan kaivaa ravinnoksi kesken talvenkin, mutta silloin maakerros kannattaa peittää paksulla lehtikerroksella jäätymisen estämiseksi.

Maa-artisokka sisältää runsaasti rautaa, kaliumia ja muita hivenaineita. Se sopii erinomaisesti keittoihin, muhennoksiin ja gratiineihin. Sitä voidaan tarjota suolavedessä keitettynä lisäkkeenä tai erilaisten kastikkeiden kanssa. Kypsennetyt mukulat muuttuvat lempeän makeiksi ja antavat kivaa lisämakua perinteiseen perunamuusiin. Maa-artisokkaa voidaan käyttää myös liemijuureksena antamaan makua liha-, kala- ja kasvisliemiin. Siitä voi kokeilla valmistaa kohokkaita, vanukkaita tai munakkaan täytettä.

Oletko maistanut maa-artisokkaa? Miten sinä hyödynnät sitä ruuanlaitossa? Onko sinulla vinkkejä, linkkejä tai reseptejä mitä haluat jakaa muille?

PS. Kuoritut maa-artisokat tummuvat helposti. Jos haluat välttää sitä, niin ne kannattaa laittaa kuorimisen jälkeen kylmään veteen, johon voi lisätä hieman sitruunamehua.

Guava 21.3.2014

Tämä eksoottinen, ikivihreässä pensaassa kasvava hedelmä ei ole ehkä meille kaikille tuttu ja sitä voi olla paikoittain vaikea löytää. Muinaiset Meksikon intiaanit ovat kutsuneet tätä hunajaisen makeaa hedelmää “hiekkaluumuksi”. Olemme saattaneet maistaa sitä hedelmäsäilykkeiden seassa tai juoneet sen lehdistä haudutettua teetä. Tähän C-vitamiinipitoiseen herkkuun kannattaa tutustua hieman tarkemmin.

Guava (Psidium guavaja) on Väli- ja Etelä-Amerikassa luonnossa kasvava pensas tai pienehkö puu ja se lukeutuu myrttikasveihin. Guava muistuttaa muodoltaan hieman päärynää, luumua tai viikunaa ja sen väri voi vaihdella keltaisesta vihreään lajikkeesta riippuen. Suurimmat supreme-lajikkeet ovat persikan kokoisia. Kuori on ohutta ja hedelmän rakenne on miellyttävän rakeinen, jopa hieman lihaisa. Hedelmälihan väri voi vaihdella vaaleasta punertavaan. Joidenkin lajikkeiden siemenet ovat pehmeitä ja ne voi hyvin syödä hedelmälihan kanssa. Guavan tuoksu muistuttaa hieman kvintettiä ja kypsässä hedelmässä tuoksu on hyvin voimakas. Kypsä hedelmä tuntuu painettaessa pehmeältä. Raa´an ja kovan hedelmän voi kypsyttää huoneenlämmössä muovipussissa muutamassa vuorokaudessa. Kypsä hedelmä kannattaa säilyttää viileässä +8-+12 asteen lämpötilassa. Meille tuotavat Guavat tuodaan yleisesti joko Brasiliasta tai Israelista.

Guava sisältää runsaasti C-vitamiinia. Sadassa grammassa hedelmää on yli 200mg C-vitamiinia. Yksi hedelmä paina keskimäärin n.55g. Meille tutumpi appelsiini sisältää C-vitamiinia n.50-60mg/100g. Guava voittaa A-vitamiinin määrässä mm. appelsiinin, sitruunan, greipin, banaanin ja viinirypäleet. Niasiinin ja muiden B-vitamiinien määrässä guavan ravintoarvoille eivät pärjää persikka, aprikoosi, mango, useimmat pähkinät, ananas, papaija, eivätkä useimmat sitrushedelmät. Kyseessä on siis ravintoarvoiltaan keskitasoa ravinnerikkaampi hedelmä.

Kun guavasta valmistaa ruokaa, sen aromi täyttää koko asunnon positiivisella tavalla. Hyvän guavan voi nauttia sellaisenaan tai se toimii erinomaisesti salaattien lisukkeena niin maun kuin värin antajana. Se sopii mainiosti jälkiruokiin, kuten rahkan tai jäätelön joukkoon. Hedelmä nautitaan halkaisemalla se kahtia ja kovertamalla hedelmälihaa lusikalla kuoren puolikkaasta. Kypsä hedelmä on myös maukas lisä smoothieihin, sorbetteihin, jälkiruokien kastikkeisiin ja leivonnaisten täytteeksi. Guavaa voidaan paistaa pannulla tai kypsentää uunissa. Kypsennettynä sen rakenne muuttuu kermaisen pehmeäksi, minkä vuoksi se sopii varsinkin kastikkeisiin.

Guavaan tutustuminen kannattaa aloittaa nauttimalla kypsää hedelmää sellaisenaan. Jos uskaltautuu oikein irroittelemaan niin yksinkertainen tapa kokeilla sitä liharuokien kanssa on valmistaa siitä helppo kastike.

Tarvitset siihen kaksi guavaa, n.100g voita ja 1tl chilijauhetta:
- Kuori ja kuutioi guavat, poista siemenet ja soseuta tehosekoittimessa.
- Sulata voi kattilassa ja lisää guavasose ja jauhettu chili.
- Kaada kastike kulhoon ja tarjoa pääruoan kanssa (sopii erinomaisesti sianlihan lisäkkeeksi)

Toinen helppo tapa käyttää guavaa ruuanlaitossa on tarjota sitä lisäkkeenä. Tämä seuraava resepti sopii mainiosti meksikolaisten ruokien kanssa.

Tarvitset siihen 3 guavaa, n.2 rkl voita, suolaa, 2dl kuohukermaa, 1rkl paprikajauhetta ja 2rkl hienonnettua ruohosipulia:
- Pese guavat huolellisesti, viipaloi ne (n.4-8 osaan) ja poista tarvittaessa siemenet.
- Paista guavaviipaleita miedolla lämmöllä muutama minuutti voissa.
- Lisää ripaus suolaa ja kaada kerma pannulle. Keitä muutama minuutti, että kastike sakeutuu.
- Ripottele päälle paprikajauhetta ja tuoretta ruohosipulia. Tarjoile heti!

Oletko sinä kokeillut guavaa keittiössäsi? Oletko nähnyt sitä ruokakaupassa? Onko sinulla vinkkejä, linkkejä tai reseptejä guavasta?

Porkkana 14.3.2014

Nokkelimmat kommentoivat jo äänestysvaiheessa “että eihän porkkana ole nyt sesongissä” ja oikeassa olivat. Halusimme ottaa porkkanan esimerkiksi kotimaisista talvijuureksista ja tässä kirjoituksessa käsittelemme hieman ravintoaineiden säilyvyyttä varastoinnissa. Porkkana on monipuolinen ja meille kaikille tuttu kasvis, joten yritämme kaivaa tähän tekstiin jotain uutta tietoa meille porkkanan suurkuluttajille.

Porkkana (Daucus Carota) on juureksena viljeltävä sarjakukkaiskasvi. Sen mahdollisia kantamuotoja (villiporkkanat) tavataan Euroopassa Välimeren alueella sekä Aasian lounaisosissa. Porkkanaa on hyödynnetty lääkekasvina jo esihistoriallisena aikana, mutta sen käyttö viljelyvihanneksena on alkanut verrattaen myöhään, vasta 1000 vuotta sitten Etu-Aasian alueella. Aluksi porkkanasta viljeltiin sen kaikkia muotoja, kuten valkomukulaista, purppuranpunaista, keltaista ja pinnaltaan rosoista porkkanaa. Porkkanan viljely levisi Eurooppaan 1100-luvulla Arabien mukana. Aluksi sitä viljeltiin Espanjassa, josta se levisi muualle Eurooppaan sekä emigranttien mukana Pohjois-Amerikkaan 1600-luvun alussa. Meille tuttu oranssi porkkana valikoitui ihmisille mieluisimmaksi lajikkeeksi 1700-luvun Hollannissa, josta se levisi nopeasti kaikkialle länsimaihin. Sen ulkonäkö, -muoto ja maku miellyttivät sen ajan ihmisiä ja miellyttävät meitä edelleen. Keltaisia ja valkoisia porkkanoita viljeltiin Euroopassa vielä 1900-luvun alkuun asti, mutta ne käytettiin suurimmilta osin eläinten rehuna (ns. hevosporkkanoina). Kiinassa ja Japanissa viljellään edelleen lämpimän ilmaston alueella punaisia ja keltaisia lajikkeita.
Nykyään oranssia porkkanaa viljellään kaikissa maanosissa seuduilla, joissa ei ole liian kuuma. Meillä Suomessa porkkana on yksi eniten avomaalla viljellyistä varastovihanneksista.

Porkkana on kaksivuotinen ruusukekasvi ja siitä hyödynnetään pääjuurimukula. Itämisen jälkeen pääjuuri kehittyy aluksi voimakkaasti, sitten juuren yläosassa ja samalla alkeisvarressa alkaa paksuuskasvu. Paisumisen tuloksena syntyy mukula. Sadonmuodostuksen kannalta optimilämpö on 16-18 astetta. Naatit kyllä kasvavat nopeasti korkeammassa lämmössä, mutta se saattaa heikentää mukuloiden väriä, makua, muotoa ja tekstuuria. Jos lämpötila vaihtelee merkittävästi kasvun aikana saattaa mukuloissa ilmetä tavallista enemmän kuristumia ja pullistumia. Jos porkkanat ovat kasvaneet kuivassa maassa ja ne saavat äkillisesti runsaasti vettä, saattaa niiden kuori haljeta. Hyvin kosteassa maassa kasvaneet porkkanat ovat herkempiä halkeamaan, vaikkapa sadonkorjuun yhteydessä. Laadullisesti maukkaimpia porkkanoita saadaan kasvattamalla ne multavalla hietamaalla. Pellon kivisyys saattaa aiheuttaa mukuloiden epämuodostumista. Oransseista porkkanoista on jalostettu kymmeniä lajikkeita, joita viljellään käyttötarkoituksen mukaisesti. Meille tutumpia voivat olla “yleisnimet” kuten miniporkkanat, varhais- ja syyslajikkeet, sekä varastointiin sopivat lajikkeet.

Porkkanaan on liitetty useita terveysvaikutuksia, kuten vastustus- ja näkökyvyn parantuminen. Sen väitetään ehkäisevän mahahaavaa, ripulia, ummetusta, tulehduksia sekä unettomuutta. Oranssin porkkanan mukulassa on runsaasti karoteenia, joista meille tutuin lienee beetakaroteeni. Se muuttuu elimistössä meille tarpeelliseksi A-vitamiiniksi. Hämärässä näkeminen edellyttää riittävää A-vitamiinin saantia ja sen puutos voi pahimmassa tapauksessa johtaa jopa sokeuteen. Jo puolestatoista porkkanasta elimistömme pystyy tuotamaan riittävästi A-vitamiinia. Yliannostusta ei tarvitse pelätä, koska keho muuttaa beetakaroteenista vain tarvittavan määrän A-vitamiiniksi. Muita tärkeitä porkkanan sisältämiä hivenaineita ovat kalium ja seleeni. Kehomme tarvitsee kaliumia mm. munuaisten toimintaan ja lihasten ylläpitoon. Seleeniä tarvitsemme solujen haitallista hapettumista ehkäisevän antioksidantin rakenneosana. Ravinteiden ja hivenaineiden määrä vaihtelee mm. kasvuajan, lajikkeen ja maaperän mukaan.

Porkkanan sato nostetaan koneella tai käsin. Käsin nostamisen etuna on porkkanan todennäköisempi ehjänä säilyminen. Varhaisporkkana on perinteisesti korjattu naatteineen ja niputettu “nippuporkkanaksi”. Varhaisporkkana säilyy hyvänä noin 1-2 viikkoa mikäli se säilytetään nollan asteen tuntumassa. Varastoporkkanoista poistetaan lehdet ja niiden sadonkorjuussa on varottava erityisesti mukuloiden katkeamista, kolhiintumista ja naarmuuntumista. Vaurioituneet mukulat ovat alttiimpia varastotaudeille. Terve ja hyväkuntoinen porkkana voi säilyä hyvänä jopa 8kk, mikäli se varastoidaan nollan asteen lämpötilaan. Jos porkkanaa säilötään liian lämpimässä se saattaa aloittaa versomisen. Porkkanan säilyvyys laskee radikaalisti lämpötilan noustessa. Jo 1-2 asteessa säilöminen tiputtaa varastointiajan 4-5 kuukauteen. Viiden asteen kieppeillä porkkana säilyy “enää” 1-2 kuukautta. Myös ilma ja valo vaikuttavat säilyvyyteen. Kivennäisaineet eivät kuitenkaan tuhoudu valon, lämmön tai hapen vaikutuksesta. Kauppaan kuljetusta varten porkkanat yleensä pestään. Jos mukulat eivät vaurioidu pesussa, tämä saattaa parantaa porkkanan säilyvyyttä entisestään. Porkkanan maku ja ravinteet säilyvät siis erinomaisesti, mikäli juures on varastoitu oikein. Suurimmat “ravintoainetappiot” tapahtuvat ruoanvalmistuksen yhteydessä.

Porkkanaa voidaan käyttää ruoanvalmistuksessa mielikuvituksen asettamissa rajoissa. Se sopii välipalaksi sellaisenaan, raasteeksi, salaatteihin, lämpimien ruokien lisukkeeksi, muhennokseksi, laatikoksi, keitoksi, kastikkeeksi jne. Sillä voidaan antaa makua ja väriä leivonnaisiin ja leipiin. Siitä voi tehdä jopa hilloa.

Lopuksi lainaus professori Toivo Rautavaaran radioesitelmäsarjasta “Tunnetko kasvikset?” (Radioitu 25.7.1974):

“Porkkanassa kuten useimmissa muissakin putkikasveissa on haihtuvaa aromiöljyä, joka on sekä terveellistä että hyvänmakuista. Tavalliseen tapaan väljässä vedessä keitettäessä ja samoin kuin säilyke- ja pakastetehtaissa ryöpättäessä aromi haihtuu ja lisäksi veteen liukenee monia porkkanan ravintoaineita, kuten C- ja B-vitamiinit sekä ennen kaikkea runsaat kivennäisaineet. Tuloksena on mauton porkkanaruoka, jota etenkin miehet ja poikalapset syrjivät. Tarjotkaapa heille tuoretta raastettua porkkanaa, niin kyllä maittaa, ja arvo on aivan toinen. Tietenkin porkkana on välttämätön aines kesäkeitossa ja tavallisessa lihakeitossa, liemijuureksissa, mutta silloin porkkanan ainekset jäävät liemeen, joka syödään.”

Popsitko porkkanaa? Haluaisitko tietää aiheesta vielä lisää? Onko sinulla tiedossa oivaltavia reseptejä, joissa hyödynnät porkkanaa? Jos tiedät hyviä vinkkejä tai linkkejä porkkanan hyödyntämiseen niin jaa se ihmeessä meille kaikille.

PS. Maailman pisin porkkana on 5,8 metriä (2007).

Inkivääri 7.3.2014

Äänestimme viikon kasvikseksi inkiväärin. Heti tekstin alkuun pitää todeta, että tästä kasviksesta voisi tehdä vaikka väitöskirjan. Harvaan ruohovartiseen kasviin on liitetty niin paljon terveysvaikutuksia kuin inkivääriin. Eräiden väitteiden mukaan jo muinaisessa Egyptissa pyramidien rakentajat olisivat parantaneet suorituskykyään syömällä inkiväärillä maustettuja kakkuja. Inkivääriä luullaan usein juureksi, vaikka inkiväärin syötävällä osalla tarkoitetaan maavartta. Ennen kauppaan ryntäämistä kannattaa tutustua tähän monikäyttöiseen maustekasviin hieman tarkemmin.

Inkivääri (Zingiber officinale) on Aasian kaakkois- ja eteläosista kotoisin oleva kasvi, joka viihtyy trooppisilla alueilla. Tämä yksisirkkainen ruohokasvi kuuluu inkiväärikasvien heimoon, kuten monet muutkin maustekasvit, kuten esimerkiksi maustekurkuma ja kardemumma. Kiinassa inkivääriä on viljelty jo tuhansia vuosia ja se on tärkeässä roolissa perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Eurooppaan se ajautui Roomalaisten mukana. Inkivääri oli pippurin ohella tärkeimpiä maustekasveja vielä 1300-luvulle saakka.

Inkivääristä käytetään yleisesti kasvin maavarsi, joko kuivattuna jauheena tai tuoreena. Inkiväärin juurakko saa kasvaa noin 10 kuukautta, jolloin se on noin peukalon paksuinen “sykerö” ja valmis korjattavaksi. Jauheeksi menevä maavarsi pestään, paloitellaan, kuivataan ja se saatetaan myös kiehauttaa tai valkaista. Inkiväärin käsittely vaihtelee tuotantoalueittain ja niinpä jauhetun inkiväärin väri saattaa vaihdella. Yleisesti vaaleankeltaista jauhetta pidetään parhaimpana, koska siihen ei ole sotkettu kuorta ja tuore inkivääri on väriltään vaalean kellertävää. Kuivattu ja tuore inkivääri maistuvat erilaiselta, joten jos reseptissä mainitaan toinen, niin niitä ei kannata yrittää korvata sitä toisella.

Tuore inkivääri maistuu kirpsakalta, mutta ei väkevältä. Kirpeyden aiheuttavat sen sisältämät eteeriset öljyt. Eri maanosissa viljeltävistä lajikkeista Afrikkalainen inkivääri on mausteisin ja sitä käytetään muun muassa inkiväärioluen ja muiden inkiväärijuomien maustamiseen. Maailman suurimmasta inkiväärin tuottajamaasta Intiasta tulevat lajikkeet jauhetaan yleensä mausteeksi. Kiinassa viljeltävät mehevät lajikkeet käytetään yleensä tuoreena tai hillotaan vahvaan sokeriliemeen. Suurin osa meille tuotavista lajikkeista tulevat Etelä-Amerikasta, esimerkiksi Jamaikalta.

Inkivääriä voidaan käyttää monipuolisesti ruoanvalmistuksessa. Keski-Euroopassa sitä käytetään säilykkeiden, leivonnaisten, pikkuleipien ja hedelmäruokien sekä -juomien maustamiseen. Meillä Pohjoismaissa se on perinteisesti kuulunut jouluruokiin, kuten glögiin ja piparkakkuihin. Japanissa syödään mm. sushin lisukkeena mietoon mausteliemeen säilöttyjä inkiväärilastuja. Thai-keittiö ja kiinalainen ruokakulttuuri suosivat inkivääriä maustesekoituksissaan sekä tuoreeltaan. Tuore inkivääri kannattaa säilyttää muovipussissa jääkaapissa. Se säilyy erinomaisesti useita viikkoja noin +10 asteen lämpötilassa.

TERVEYSVAIKUTUKSET

Inkiväärin terveysvaikutukset perustuvat pitkälti sen sisältämään eteerisiin öljyihin. Sen pääkomponentit ovat zingibereeni ja bisaboleeni. Inkiväärissä on kipua ja tulehduksia vähentäviä ainesosia, kuten beta-karoteenia, salisylaattia, kapsaisiinia ja kaffeiinihappoa. Inkivääri onkin yksi luonnon parhaita lääkkeitä erilaisia tulehdustauteja vastaan. Sillä on merkittävä rooli luontaislääkinnässä ja Kiinassa sitä on käytetty tuhansien vuosien ajan mm. reumatautien hoitoon.

Inkivääri auttaa myös erilaisissa vatsavaivoissa ja estää pahoinvointia. Sitä voidaan käyttää mm. kuukautiskipujen tai ilmavaivojen hoitoon. Inkivääri helpottaa myös flunssan oireita lievittämällä tukkoisuutta. Se parantaa verenkiertoa, poistaa nesteitä ja vähentää turvotusta. Tämä puhdistava vaikutus toimii myös ihon hoidossa, joten sitä käytetään kosmetiikassa. Sitä voidaan kokeilla myös hengitysvaikeuksien hoidossa, koska sillä on limaa irrottava vaikutus.

Inkivääri on vahva antioksidantti ja sillä on antibakteerisia vaikutuksia. Laboratorio-tutkimuksissa on saatu viitteitä myös siitä, että inkivääri olisi joissain tapauksissa tehokkaampi syöpälääke kuin markkinoilla olevat syöpälääkkeet! Jos vierastat valkosipulin käyttöä terveyden ylläpidossa, niin inkivääri on varteenotettava vaihtoehto. Terveysvaikutuksia tavoiteltaessa inkivääri kannattaa nauttia tuoreena. Sen käytön aloittaminen on suositeltavaa aloittaa varovaisesti, ettei voimakas maku pääse yllättämään. Suomessa inkivääriä ei suositella veren hyytymistä estäviä lääkkeitä syöville potilaille, eikä raskaana oleville naisille.

Onko sinulla kokemuksia inkiväärin käytöstä? Käytätkö sitä ruoanlaitossa, terveyden edistämisessä vai molemmissa? Onko sinulla vinkkejä tai linkkejä, jotka haluaisit jakaa meille kaikille?

PS. Inkivääriä voi kasvattaa itse helposti istuttamalla juurakon palasia ruukkuun.

Ruokasipuli 28.2.2014

Tämän postauksen luettuasi tiedät kaiken oleellisen ruokasipulista ja omaat vahvat taidot kyynelettömään sipulinleikkuuseen. Sipulin maku on raakana hyvin voimakasta, mutta keitettynä ja paistettuna makeaa. Nämä molemmat maut ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet ihmisiä jo esihistoriallisena aikana, Mesopotamian puutarhoissa. Yhteensä sipulilajikkeita on yli 20 erilaista, joista Suomessa viljellään noin kymmentä, meille tutuimpina ruokasipuli, valkosipuli ja purjosipuli. Suomalaiset syövät sipulia keskimäärin noin 5 kiloa vuodessa, josta keltasipulia noin 4 kiloa. Sipulin syöntiin on yhdistetty monia terveysvaikutuksia, kuten syöpien, sydän- ja verisuonitautien ehkäisyä, sekä immuunijärjestelmän vahventumista. Ennen kauppaan ryntäämistä on syytä tutustua tähän voimakastuoksuiseen aromin antajaan hieman syvällisemmin.

Sipuleille ominainen aromi johtuu niiden sisältämästä aminohapposulfoksideista. Sipulia pilkottaessa tai pureskeltaessa sen solurakenne hajoaa ja niiden sisältämä allinaasi-niminen entsyymi aktivoituu. Sulfoksidit alkavat pilkkoutua ja tämän seurauksena syntyy ammoniumia ja rypälehappoa sekä erilaisia haihtuvia rikkiyhdisteitä, jotka vaikuttavat meidän maku- ja hajuaistimuksiin. Kyynelehtimisen aiheuttaa aine nimeltä syn-propaanitioli-S-oksidi, joka SILMÄN PINNALLA OLEVAN KYYNELNESTEEN KANSSA REAGOIDESSAAN MUODOSTAA MIETOA RIKKIHAPPOA. Silmät alkavat tuottamaan lisää kyynelnestettä laimentamaan ärsyttävää vaikutusta. Tutkijat ovat yrittäneet kehittää sipuleita, jotka eivät aiheuttaisi kyyneleitä. He ovat kuitenkin joutuneet toteamaan, että juuri itkettävät aineet tuovat sipulille sen tyypillisen maun ja tekevät sipulista sipulin.

Internet ja niksipalstat pursuavat erilaisia keinoja välttää kyyneleet sipulia leikatessa. Perehdyimme tarkemmin kymmeniin eri keinoihin ja listasimme alle meidän mielestä toimivimmat:
1) Käytä snorklausmaskia tai uimalaseja :)
2) Laita sipuli pakasteeseen noin 15min ennen leikkaamista. Pakastaessa entsyymit denaturoivat eikä syn-propaanitioli-S-oksidia muodostu leikatessa. Muista, että pakastaminen vähentää C-vitamiinipitoisuutta!
3) Pilko sipuli vesiastiassa tai juoksevan veden alla. Syn-propaanitioli-S-oksidi reagoi veden kanssa, eikä joudu silmiisi.
4) Käytä mahdollisimman terävää veistä. Näin vähemmän soluja vaurioituu ja vähemmän syn-propaanitioli-S-oksidia pääsee muodostumaan.

Jos mikään näistä ei tepsi ja pelkäät kyyneleitä, niin voit myös kokeilla seuraavia: leikkaa sipulin juuriosuus vasta viimeiseksi, syö purkkaa ja hengitä suun kautta (kaasu reagoi ennen silmiin joutumista suun syljen kanssa), aseta kynttilä palamaan leikkuulaudan viereen, leikkaa sipuli liesituulettimen alla tai avatun ikkunan ääressä, liota halkaistua sipulia vedessä ennen pilkkomista, lorauta viinietikkaa leikkuulaudalle tai laita suolaa veitselle. Jos sipulin leikkaamisesta alkaa kuitenkin muodostua sukelluspuku päällä suihkussa suoritettava rituaali, niin jätä suosiolla sipulit syömättä tai kestä kyyneleet.

Viikon kasvis -äänestyksen voittanut sipuli on keltamaltoinen ruokasipuli, joten paneudutaan hieman tarkemmin juuri tähän lajikkeeseen. Ruokasipuli (Allium cepa) tunnettiin aikaisemmin nimellä kepasipuli. Tämän lajikkeen ensimmäiset viljelyt arvellaan tapahtuneen Länsi-Aasian vuoristoalueella. Ensimmäiset dokumentit sipulin viljelystä löytyvät Egyptistä, jossa sitä käytettiin jo 3400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Keski-Eurooppaan ruokasipulin käyttö levisi vasta keskiajan alussa. Amerikan mantereelle ruokasipuli päätyi löytöretkeilijöiden mukana. Japanissa ja Kiinassa ruokasipulin käyttö tuli tunnetuksi vasta myöhemmin. Nykypäivänä ruokasipuli on lukeutuu kaikkien maanosien tärkeimpiin vihanneksiin ja meillä kotimaassa se on yksi viljellyimmistä avomaan vihanneksista.

Ruokasipuli voi olla monivuotinen tai kaksivuotinen. Sen kaksivuotiseen kehitykseen kuuluvat vegetatiivinen ruusukevaihe, lepo ja sen edellyttämä siirtymävaihe, tuleentuminen ja generaatinen vaihe, joka päättyy siementen kypsymiseen ja yksilön kuolemaan. Sipulista voi tulla monivuotinen, mikäli kukinnan jälkeen joku varren sivusilmuista ryhtyy kasvamaan. Sen tarkemmin itse kasvuvaiheisiin syventymättä voidaan todeta, että runsas valo ja lannoitus nopeuttavat sipulin muodostumista. Myös sipulin ikä ratkaisee, joten mitä vanhempi yksilö on kyseessä, sitä nopeammin sipuli muodostuu. Ruokasipulista on jalostettu useita eri lajikkeita, jotka on ryhmitelty sen mukaan miten niiden sipulin muodostus riippuu päivän pituudesta. Lisäksi niiden ryhmittelyn perusteena käytetään tuleentuneen sipulin pintaväriä, joka voi vaihdella keltaisen, valkoisen, punaisen ja ruskean välillä. Tyypilliset pitkänpäivän lajikkeet ovat kovarakenteisia, voimakkaan makuisia ja hyvin varastointia kestäviä. Tästä syystä johtuen kotimainen sipuli on voimakkaan makuinen kuin etelämmästä tuotu tuontisipuli.

Sipulin viljelyssä kotimaassamme käytetään pääasiassa pikkuistukkamenetelmää, joissa taimina käytetään edellisellä kasvukaudella kasvatettuja “pistosipuleita”. Kasvukautemme lyhyydestä johtuen on sipulit kylvettävä mahdollisimman aikaisin toukokuun puoleenväliin mennessä. Avomaan varhaissipulin tuottamaa satoa korjataan heti kun sipulit ovat saavuttaneet kauppakelpoisuusvaatimuksien edellyttämän koon, jonka vähimmäisvaatimus halkaisijan osalta on 10 millimetriä. Varastosipulin sadonkorjuu aloitetaan kun 50-80%:lla taimista kaulaosa on pehmennyt ja naatisto alkaa kaatumaan. Riittävän aikaisessa vaiheessa korjatut sipulit ovat vaaleakuorisia ja myöhempään korjatut sipulit ovat kuoreltaan tummempia. Sadonkorjuun jälkeen sipulit kuivatetaan ja varastoidaan -2-0 asteen lämpötilassa. Hyvin kuivattu terve sipuli voi säilyä aina seuraavan satokauden alkuun.

Ruokasipulia voidaan käyttää laatikko-, keitto-, pata- ja wokruoissa niin raaka-aineena kuin mausteena. Se sopii mainiosti liha-, kala-, kana-, ja kasvisruokiin. Siitä voidaan valmistaa lisukkeita kuten sipulirenkaita ja sitä voidaan grillata, hauduttaa, paistaa uunissa tai keittää. Sipuli sopii pikkelsheihin, marinaadeihin, piirakoihin, paistoksiin ja salaatteihin. Helpompaa olisikin luetella ne ruoat mihin sipuli ei sovi. :)

Ennen vanhaan ruokasipulia käytettiin kankaiden, lankojen ja pääsiäismunien värjäämiseen. Sipuleilla tiedetään olevan antibioottisia vaikutuksia ja erityisen tunnettu näistä vaikutuksista on valkosipuli. Myös puna- ja keltamatoisista ruokasipuleista on mitattu erittäin korkeita flavonoidipitoisuuksia. Päivittäinen sipulin syönti on kannattavaa, koska tutkimustulosten perusteella säännöllisesti sipulia syövillä on muita pienempi riski sairastua kurkku-, suoli- ja munasarjasyöpään. Erittäin runsas sipulin käyttö on voitu yhdistää suu- ja ruokatorvisyövän riskin pienenemiseen. Muiden tutkimusten perusteella on voitu todeta, että sipulit osana monipuolista kasvispainotteista ruokavaliota voivat alentaa veren kolesterolitasoa, ehkäistä sydän- ja verisuonitautien kehittymistä sekä vahvistaa immuunijärjestelmää.

Inhoatko sipulia? Mikä on sinun lempisipuli? Mitä niksejä käytät kyyneleiden välttämiseksi? Mihin ruokaan sipuli sinun mielestä ehdottomasti kuuluu mukaan? Maistatko eron kelta- ja punasipulin välillä?

PS. Punasipuli on keltasipulin punakuorinen muunnos ja siinä on todettu olevan 10-20% enemmän flavonoideja kuin keltasipulissa.

Kiivi 23.2.2014

Alunperin tätä soikeaa hedelmää on kutsuttu kiinalaiseksi karviaiseksi ja ranskalaiset ovat kutsuneet sitä vihanneshiireksi. Vuonna 1959 se uudelleennimettiin Uuden-Seelannin pelottoman ja uteliaan kansallislinnun mukaan. Suomeksi kiwi taipui kiiviksi. Kiivi on yleisesti tunnettu allergian aiheuttajana, mutta siihen on liitetty runsaasti terveysvaikutuksia, kuten ummetuksen ja ahdistuksen helpottaminen. Lisäksi kiivissä on enemmän c-vitamiinia kuin appelsiinissa. Ennen kauppaan ryntäämistä kannattaa tutustua tähän kuorineenkin syötävään “karvapalleroon” hieman tarkemmin.

Kiivi (Actinidia Chinensis) on noin kananmunan kokoinen laikkuköynnösten sukuun kuuluvan kasvin hedelmä. Kiivi on alunperin lähtöisin Kiinasta ja siksi sen alkuperäinen nimi on kiinan karviainen. Alkuperäisestä nimestään huolimatta se ei ole mitään sukua tuntemallemme karviaiselle. 1900-luvun alussa uusiseelantilainen opettaja Isabel Fraser kävi opintomatkalla Kiinassa ja toi tuliaisinaan kiivin siemeniä. Puutarhuri Alexander Allison istutti siemenet ja vuonna 1910 köynnöksistä saatiin ensimmäiset hedelmät. Hayward Wright kehitti kiivistä Hayward-lajikkeen ja tämän myötä kiivin kaupallinen viljely alkoi 1940-luvulla. Kiivi saapui Eurooppaan 1970-luvulla, jonka jälkeen sitä on viljelty Välimeren maissa. Italian kiivinviljelijöiden yhdistys on omistanut kiiville jopa oman sivuston, jonka tarkoituksena on edistää italialaisten kiivien brändiä. Ranskalaisten mielestä kiivin erikoisen näköiset pikkuiset ja vaatimattomat hedelmät näyttivät niin kummallisilta, että he kutsuivat niitä nimellä souris vegetalis eli vihanneshiiret. Nykypäivänä kiiviä viljellään ympäri maailman ja meillä Suomessa myytävät kiivit tuodaan pääsääntöisesti Italiasta, Uudesta-Seelannista ja Chilestä.

Kiivi sisältää runsaasti C-vitamiinia ja sen muutkin ravintoarvot ovat erinomaisia verrattuna muihin suosittuihin hedelmiin, kuten banaaniin, omenaan, appelsiiniin ja ananakseen. Kiivissä on paljon luteenia, joka kehossamme vaikuttaa näkökyvyn ylläpitoon sekä syöpäprosessien torjuntaan. Kiivin ummetusta vähentävä vaikutus tulee sen sisältämästä aktinidiinista sekä ravintokuiduista. Kiivi sopii erinomaisesti FODMAP-ruokavalioon, joten ärtyvästä suolesta kärsivät voivat nauttia tätä hedelmää. Kiivi saattaa myös vähentää verihiutaleiden kokkaroitumista sekä alentaa trigyseridiarvoja.

Karvaisen kuoren alla on kirkkaan vihreä ja kaunis hedelmä, jossa pienet mustat siemenet ympäröivät vaaleaa keskusta. Kypsän kiivin hedelmäliha on pehmeää ja makeaa. Maku muistuttaa hieman mansikkaa tai melonia ja se on hieman hapan. Kiivi maistuu parhaalta jääkaappikylmänä. Sen voi nauttia sellaisenaan halkaisemalla sen puoliksi ja kovertamalla malton lusikalla suoraan suuhun. Kypsä kiivi antaa hieman periksi painettaessa, mutta ne kannattaa säilyttää kylmässä, jopa lähellä nollaa olevassa lämpötilassa. Kotona jääkaapissa kiivi säilyy hyvänä jopa useita viikkoja.

Kiivi sopii myös paloiteltuna tai viipaloituna erilaisiin salaatteihin, kakkujen täytteeksi tai koristeeksi. Mustat siemenet ja houkutteleva väri tekevät siitä kauniin kakkujen koristeen. Siitä voi valmistaa erinomaisia smoothieita tai juomia. Sitä voi tarjota sekä liha- että kalaruokien kanssa, kasvisvadilla, cocktailpaloissa tai vaikkapa juustotarjottimen kaverina.

Ruuanlaitossa kannattaa huomioida, että kiivi sopii huonosti hapanmaitotuotteiden kanssa. Syynä tähän on sen sisältämä proteiinia pilkkova entsyymi. Esimerkiksi kermaan sekoitettuna murskattu kiivi muuttaa sen maun nopeasti pahaksi. Kiivikermakakut sekä muut samantyyliset jälkiruoat kannattaa nauttia mahdollisimman nopeasti kiivin lisäämisen jälkeen. Jälkiruoissa kiivin ja hapanmaitotuotteiden yhdistelmät onkin näppärämpi tehdä jäädykkeenä, koska pakastaessa tätä makua muokkaavaa prosessia ei pääse tapahtumaan. Proteiinia pilkkovan entsyymin positiivinen puoli on se, että kiivi sopii erinomaisesti lihan mureuttamiseen. Kuumentaminen puolestaan voimistaa kiivin happamuutta ja vähentää sen makeutta. Kypsentäessä kiivin väri muuttuu kellertäväksi. Se ei ole haitallista, mutta jos kiiviä käytetään vaikkapa keikauskakun koristeluun on tämä seikka syytä ottaa huomioon.

Miten sinä käytät kiiviä keittiössäsi? Oletko allerginen kiiville? Oletko koskaan syönyt kiivin kuorineen? Onko sinulla reseptejä, vinkkejä tai linkkejä jotka haluaisit jakaa meille kaikille? Osallista kaverisikin keskustelemaan jakamalla tämä tietopläjäys.

PS. Kiivi on melko tavallinen allergian aiheuttaja, joten sitä kannattaa syödä varoen.

PSS. Kiivinkin voi syödä kuorineen ja näin varmistat ravintoaineiden maksimoinnin. Tässä tapauksessa kannattaa suosia luomua ja pestä hedelmä huolellisesti. Kuori sisältää monia vahvoja antioksidantteja.

Veriappelsiini 17.2.2014

Veriappelsiiniksi kutsutaan kaikkia punaisia, happamia lajikkeita. Nimi johtuu verenpunaisesta väristä, eikä hedelmä tietenkään sisällä verta Tätä hedelmää ei vielä muutamia vuosia sitten tunnettu kunnolla eteläisen Välimeren alueen ulkopuolella. Tästä syystä turistit saattoivat luulla ravintolassa tilaamaansa appelsiinimehua tomaattimehuksi ennen juoman maistamista. Ennen kauppaan ryntäämistä on syytä tutustua tähän appelsiinia pienempään, houkuttelevan väriseen hedelmään hieman enemmän.

Veriappelsiini (citrus sisensis) on kotoisin Sisiliasta, Etnan ylärinteiltä. Ne menestyvät hyvin myös Espanjan viileillä alueilla. Myöhäisellä keskiajalla ja varhaisrenesanssin aikaan appelsiinit olivat vallan ja mahdin symboleja ja eksoottisia harvinaisuuksia. Alkujaan appelsiinit ovat kotoisin Kiinasta ja ne tulivat arabien mukana 1000-luvun alkupuolella Eurooppaan.

Muiden appelsiinien tavoin myös veriappelsiinit tarvitsevat kypsyäkseen auringonpaistetta ja lämpimiä päiviä. Veriappelsiinit vaativat muista appelsiineista poiketen kylmät yöt ja viileän talven, jotta niille tyypillinen tumma väri kehittyy kuoreen, hedelmälihaan ja mehuun. Kaikkia värin kehittymiseen liittyviä salaisuuksia ja optimaalisia olosuhteita ei ole kyetty vieläkään selvittämään, sillä appelsiinin “veren” määrään ja väriin vaikuttaa moni tekijä. Merkittävimpinä tekijöinä voidaan pitää päivä- ja yölämpötilojen suurta vaihtelua. Kypsymisen loppuvaiheessa keskitalvella suuret lämpötilavaihtelut edistävät tumman väripigmentin syntymistä. Pelkkä lämpötilojen vaihtelu kasvukauden loppupuolella ei ole ainoa merkittävä tekijä, vaan samalla alueellakin kasvaneiden yksilöiden väri voi vaihdella huomattavasti. Väri saattaa kehittyä raakaankin hedelmään tai vastaavasti kasvukauden loppupuolella kypsässä hedelmässä värin määrä voi olla vähäinen.

Hedelmälihan punaisen värin saa aikaan antosyaniini-niminen väriaine, jota esiintyy mm. punakaalissa. Muita väriin vaikuttavia tekijöitä ovat lykopeeni, joka antaa värin mm. granaattiomenalle ja tummille viinirypäleille. Nämä aineet toimivat antioksidantteina, joihin on yleisesti liitetty runsaasti terveysvaikutuksia, kuten yleisen terveyden edistäminen ja syövän ehkäisy. Eniten näitä yhdisteitä löytyy tummanpunaisista kasviksista kuten tomaatista, punakaalista ja verigreipistä. Sitrushedelmistä ylivoimaisesti eniten tummanpunaisia flavonoidiyhdisteitä on kuitenkin veriappelsiineissa. Muita vitamiini- ja hivenaineita veriappelsiinista löytyy yhtä runsasti, kuin tutuimmistakin sitrushedelmistä.

Veriappelsiini ei menesty samoilla kasvuvyöhykkeillä muiden appelsiinien kanssa, koska olosuhteet ovat sille liian lämpimät. Vaikka sitä viljeltäisiin Brasiliassa, Flodirassa ja Intiassa, ei sille kehity lajille ominaista tummaa väriä. Suotuisan viljelyalueen vähyys on rajoittanut veriappelsiinien käytön ja suosion leviämistä.

Muihin appelsiinilajikkeisiin verrattuna veriappelsiinien sesonki on melko lyhyt. Poiminta-aika pohjoisella pallonpuoliskolla on tammikuulta maaliskuun alkuun. Tärkeimmät tuontimaat ovat luonnollisesti Italia ja Marokko. Italialaisista lajikkeista ensimmäiseksi kypsyy suurikokoinen Moro. Meille ehkä tutumpia lajikkeita ovat punakuoriset Taroccot ja syvänpunaista mehua sisältävä Sanguinello.

Sitruunoiden tapaan veriappelsiinit ovat erittäin monikäyttöisiä. Jokainen hedelmän osa, myös kuoren sisältämä öljy, voidaan hyödyntää lukemattomissa ruoissa tai sellaisenaan. Veriappelsiini antaa väriä, makua ja aromia niin ruokiin kuin juomiinkin.

Oletko sinä ihastunut veriappelsiiniin vai pidätkö enemmän tavallisesta appelsiinista? Miten hyödynnät veriappelsiinia keittiössäsi? Löytyykö tätä erikoista hedelmää lähikaupastasi?

PS. Puoliveriappelsiineiksi kutsutaan heikosti punertavaa tai kaksiväristä hedelmälihaa sisältävää appelsiinia. Niiden mehu on on usein tavallisen appelsiinin mehun väristä, vaikka hedelmäliha olisi punaista.

Bataatti 9.2.2014

Vaikka bataatin syötävää juurimukulaa kutsutaan Amerikassa nimellä “sweet potato”, niin se ei ole sukua perunalle. Bataatti on tropiikissa tärkeä ravintokasvi ja amerikkalaiset ovat jalostaneet siitä kaupalliseen tuotantoon soveltuvia lajikkeita. Kasvava kiinnostus aasialaista keittötä kohtaan on lisännyt bataatin käyttöä myös Suomessa. Ennen kauppoihin ryntäämistä on syytä tutustua tähän tärkkelyspitoiseen varsimukulakasviin hieman syvällisemmin.

Bataatti (Ipomoea batatas) on lähtöisin Etelä-Amerikasta, kuten perunakin. Nämä kasvit eivät kuitenkaan ole sukua toisilleen. Bataatti kuuluu kiertokasvien heimoon ja on sukua koristekasveina käytetyille päiväsinille ja elämänlangalle. Monen muun kasviksen tavoin Kolumbus toi bataatin Eurooppaan ja sen myötä se on levinnyt kaikille trooppisille alueille. Bataatti on pensasmainen ruohokasvi ja se kasvaa luonnonvaraisena Keski- ja Etelä-Amerikassa. Se on vanha ikivanha viljelykasvi, jota on viljelty yli 5000 vuoden ajan. Bataatti ei kestä hallaöitä, joten tästä syystä kotimaista bataattia ei ole saatavilla. Kasvi on versoiltaan köynnöstävä, mutta se kasvattaa suippoja, usein perunaa suurempia mukuloita.

Bataatin kuori voi olla oranssi, tummanpunainen, vaaleanpunainen, punaruskea, vaalea tai violetti. Tavallisimpia ovat oranssinväriset mukulat, jotka ovat valikoituneet meille mieluisiksi samasta syystä kuin oranssit porkkanatkin. Oranssi väri johtuu mukulan suuresta beetakaroteenipitoisuudesta, joka on A-vitamiinin esiaste. Oranssit mukulat ovat yleensä myös makeimpia. Violetti bataatti sisältää sen sijaan suurempia määriä antioksidantteja, joita pidetään syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevinä. Violetti bataatti saatetaan tuntea paremmin kaupalliselta nimeltään purppurabataattina.

Bataattia käytetään ruoanlaitossa meille tutun perunan tavoin. Sen kellertävä tai oranssinpunainen malto on vain perunaa makeamman makuinen. Bataatti voidaan keittää vedessä, kypsentää uunissa, grillata tai pariloida viipaleina. Bataatista voi tehdä myös sosetta, laatikoita tai sosekeittoa. Sillä voidaan lisätä “ruokaisuutta” piiraisiin tai patoihin.

Bataatti on herkempi kasvis kuin peruna ,eikä se kestä alle +10 asteen lämpötilaa. Todennäköisesti jossain vaiheessa “kylmäketjua” bataatti altistuu viileämmille säilytystiloille, mikä saattaa vaikuttaa sen makuun. Monet meistä saattavat myös säilyttää bataattia jääkaapissa. Bataatti on ravintoarvoiltaan perunan tasoinen, joten ekologisuuden näkökulmasta kannattaa suosia kotimaista perunaa.

Miten sinä hyödynnät bataattia keittiössäsi? Onko sinulla reseptejä, joissa hyödynnät bataattia? Onko bataatti sinusta oiva lisä kotimaisten juuresten rinnalle, vai onko se mielestäsi turha kilpailija kotimaiselle perunalle?

Keräkaali 31.1.2014

HALUAMME LISÄTÄ KERÄKAALIN ARVOSTUSTA RUOKAKULTTUURISSAMME ja siksi omistamme tälle tärkeälle kasvikselle tavallista pidemmän tekstin. Loppuun olemme lisänneet ohjeen, miten hyvää hapankaalia voidaan tehdä kotona.

Keräkaalin merkitystä ruokakulttuurissamme korostavat siitä kertovat historialliset tarinat. Jo kauan ennen ajanlaskumme alkua kaali on ollut Euroopan tärkein kasvis. Kuningas Kaarle Suuri määräsi sitä viljeltäväksi kaikilla valtion tiloilla. Suomen ensimmäiset keittiökasvitarhat olivat kaalimaita ja toisin kuin nauris, kaalinkerä oli lain suojeluksessa ja sen ottaminen oli rangaistava teko. Monet meistä yhdistävät keräkaalin lampaanlihaan, vaikka tämä perinne juontaa juurensa amerikkalaisesta sarjakuvasta. Kaalit ovat hyvinsäilyviä, ravinnerikkaita kasviksia, jotka toimivat juuresten kanssa sesonkiruokailun perustana. Ennen kauppaan ryntäämistä on syytä tutustua tähän perinteiseen viljelyskasviin.

Keräkaali (Brassica oleracea) on alunperin Eurooppalainen villikasvi, jonka viljeleminen on aloitettu Välimeren seudulla jo yli 2500 vuotta sitten. Aina 1900-luvulle asti keräkaali on ollut Euroopan tärkein vihannes sen C-vitamiinipitoisuuden ja säilyvyyden ansiosta. Suomessa keräkaali kuuluu edelleen tärkeimpiin avomaanvihanneksiin.

Keräkaali käyttäytyy kaksivuotisen kasvin tavoin. Ensimmäisessä vaiheessa se kasvaa avonaisena ruusukkeena, mutta kasvun edistyessä varren kärkiosan pituuskasvu estyy ja uudet lehdet kerrostuvat toistensa alle muodostaen kerän. Kasvun jatkuessa lehdet paksuuntuvat ja kerä täyttyy hyvin tiiviiksi. Kasvun alussa kerän paino nousee hitaasti, mutta myöhäisvaiheessa hyvin nopeasti. Kerä painaa puolesta kilosta kiloon (kesäkaalit), mutta voi kasvaa aina 7-8 kilon painoiseksi. Keräkaali sopii erinomaisesti Suomessai viljeltäväksi, koska se osaa leveine lehtineen käyttää tehokkaasti hyväkseen pitkät kesäpäivämme. Keräkaali voi kasvaa kotimaamme oloissa kolmessa kuukaudessa suuremmaksi, kuin viidessä kuukaudessa Keski-Euroopassa. Lapin yöttömän yön valossa suurimmat keräkaalit voivat kasvaa yli 20 kiloisiksi.

Keräkaali on erittäin satoisa kasvi. Sillä on ollut merkittävä rooli Suomalaisten proteiinin saannissa. Keräkaalista saatettiin saada yli 100 000 kilon hehtaarisatoja, jotka sisälsivät valkuaista yli 2000kg. Vastaavan maa-alan antama viljasato sisälsi valkuaista vain 200-300kg. Keräkaalista saatava valkuainen on ollut tärkeä “sotamuona”. Erään Slovakian armeijan muonituspäällikön mukaan “kaalilla kasvaa vahvoja miehiä.”

Keräkaalia on kesä-, syys- ja talvilajikkeita. Siitä on jalostettu myös useita muita lajikkeita kuten punakaali ja suippokaali. Monet meistä yhdistävät kaalin lampaanlihaan. Lammaskaali ei ole kuulunut suomalaiseen ruokakulttuuriin vaan se on siirtynyt meille Amerikkalaisen Geo McManusin vuonna 1913 luoman Vihtori ja Klaara (Bringing up Father) sarjakuvasta. Vihtori ja Klaara ilmestyi Uusi Suomi -sanomalehden sivuille vuonna 1929 ja se iskeytyi suomalaiseen sielunmaisemaan. Sarjakuvassa seikkaileva irlantilainen muurari Vihtori Vuorenkaiku kaipaa kapakkaan syömään lammaskaalia.

Kesä- ja syyskaali voidaan nauttia keittona tai muhennoksena lihan kera tai sellaisenaan. Kaalin kaveriksi sopivat meirami, porkkana ja mustapippuri. Talvikaalilajikkeet ovat kovia, kiinteitä keriä. Ne ovat ainoita lehtivihanneksia, joita voidaan säilyttää pitkälle talveen. Kaali säilyy kylmässä varastossa tai jopa lumihankeen haudattuna pitkälle kevääseen. Suomessa ja Ruotsissa lähes kansallisruoan asemassa olevien kaalikääryleiden takana on mielenkiintoinen tarina. Ruotsalainen nimi “kåldoma” paljastaa kyseessä olevan alunperin turkkilainen ruoka. Turkkilainen “dolma” tehdään käärimällä täytteet viiniköynnöksen lehteen. Kaarle XII:n sotajoukko hävisi turkkilaisille Poltavan taistelun ja joutui sotavankeuteen, ja kotiin päästyään sotilaat tekivät kääryleitä kiehautetusta kaalinlehdestä.

Kaalissa on paljon tärkeitä ravintoaineita, kuten C-, E-,K-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia sekä foolihappoa. Kivennäisaineista merkittävimpiä ovat kalsium, kalium, rauta, seleeni ja magnaani. Kaaleissa on liukenevaa ja liukenematonta kuitua, joka alentaa veren kolesterolitasoa ja auttaa suolistosairauksien ehkäisyssä. Kaaleissa on terveyttä edistäviä flavonoideja, jotka parantavat elimistön puolustuskykyä ja toimivat hapettumisen estoaineina. Perimätiedon mukaan kaalinlehtiä on käytetty monimuotoisesti erinäisten sairauksien hoitoon, kuten rintatulehduksen parantamiseksi.

Miten sinä hyödynnät keräkaalia keittiössäsi? Oletko tehnyt itse hapankaalia? Tiedätkö konsteja, miten keräkaalia on käytetty kansanparannuksessa?

VINKKAA RESEPTISI TÄNNE, NIIN PÄÄSEMME KOKEILEMAAN NIITÄ HETI TÄNÄ VIIKONLOPPUNA.

Lisätään yhdessä keräkaalin käyttöä ruoanlaitossa ja haastetaan ystävämme lisäämään keräkaalin käyttöä jakamalla tämän kuvan.

NÄIN TEET HYVÄÄ HAPANKAALIA KOTONA:

Hapattaminen on kuivatuksen ohella maailman vanhimpia säilöntämenetelmiä. Eri puolella maapalloa on jo tuhansia vuosia sitten havaittu, että astioihin tai maakuoppiin tiukkaan sullotut mehevät kasvinosat, eritoten kaalikasvien lehdet, tulevat raikkaan happamiksi ja säilyvät kauan. Se on mainio säilöntätapa, koska kaalin sulavuus paranee ja sen C-vitamiinipitoisuus lisääntyy entisestään. Hapattaminen ei vaadi lainkaan säilöntäaineita, vaan säilömisen hoitavat maitohappobakteerit joita elää kaikkialla luonnossa mm. kasvien lehdellä.

Kaupasta ostettu hapankaali ei ole aina hyvää. Siinä on monesti liikaa suolaa, joka heikentää sen makua. Hapankaalia on edullista tehdä kotona ja siihen kannattaa käyttää löyhänlaisia ja huokeita keriä, jotka eivät muuten välttämättä säilyisi.

Hapankaalia tehdessä kannattaa varata astioiksi väljäsuisia, hyvin puhdistettuja suuria lasi-, puu- tai muovitölkkejä, joihin löytyy sopivat kannet. Hapattamiseen käytettävät kaalit pestään huolella ja niiden pitäisi olla myrkyttömästi viljeltyjä. Risaiset ja saastuneet pintalehdet kuoritaan pois. Kaalinpää leikataan kahtia tai isommat kaalit voidaan leikata 4-6 lohkoksi. Lehdet leikataan terävällä veitsellä lehtien poikkisuunnassa tulitikunohuiksi suikaleiksi. Suikaleet survotaan vähän kerrallaan perunanuijalla astiaan, niin että ne peittyvät omaan mehuunsa. Mehun erottumisen edistämiseksi voidaan käyttää suolaa, mutta sitä ei saisi olla enempää kuin 1% eli 10g/kg. Kun astia on lähes täynnä, laitetaan kansi paikoilleen ja sen päälle on hyvä asettaa joku paino kuten pesty kivi. Survottua kaalta säilytetään yli 20 asteen lämmössä, jolloin maitohappokäyminen alkaa. Tätä vaihetta jatketaan muutamia päiviä, jonka jälkeen hapankaalia voidaan maistaa ja se siirretään viileään paikkaan. Jatkokäyminen kestää pari viikkoa, minkä jälkeen kaali varastoidaan kylmässä jopa nollassa asteessa. Hapankaalin voi myös pakastaa.

Jos haluat maustaa tekemääsi hapankaalta, niin höysteeksi hapatettavaan kaalisilppuun voi lisätä omenanlohkoja, porkkananviipaleita, katajanmarjoja tai kuminaa. Jos haluat säilöä hapankaalia suuria määriä ja erityisen pitkään, niin pinnalle voi kaataa hieman ruokaöljyä, joka estää kanahkahomeen kasvun.

Ei muuta kuin kokeilemaan!

Avokado 24.1.2014

Tämä päärynänmuotoinen luumarja on ollut viime vuosina pinnalla sosiaalisessa mediassa. Sen täyteläistä makua on ylistetty avokadopastan muodossa, tai sen puuttumista on ihmetelty Guacamole -kohussa. Avokadon nimi juontaa juurensa asteekin kielen sanasta ahucatl, joka tarkoittaa kiveksiä, koska sen hedelmät riippuvat pareittain noin 20 metrin korkuisissa puissa. Miksi tämä omituinen vihannes herättää meissä niin suuria tunteita?

Avokado (Persea americana) on Keski-Amerikasta lähtöisin oleva puu ja sen hedelmä. Tätä päärynänmuotoista hedelmää on viljelty Väli-Amerikassa jo 7000 vuotta sitten. Eurooppaan se levisi Espanjalaisten uudisasukkaiden myötä. Ahucatl taipui pikkuhiljaa muotoon advokat ja meillä kotimaassakin hedelmää on kutsuttu nimellä advokaato ja avokaato. Nykyään avokado on levinnyt eri puolille maailmaa.

Avokado painaa noin 150g-400g. Hedelmää suojaa nahkamainen kova kuori. Kuoren väri voi vaihdella vaalean ja tumman vihreän välillä ja se voi olla sileä, kiiltävä tai rosopintainen. Avokadon ulkonäkö riippuu pitkälti lajikkeesta. Hedelmän sisällä on kova ja suuri noin 50g painava siemen. Hedelmästä nautitaan malto, jonka rakenne on kypsänä voita muistuttava pehmeähkön kermamainen. Avokadon maku on mieto ja jopa hiukan pähkinämäinen.

Avokado nautitaan kypsänä. Se kannattaa halkaista pituussuunnassa kahtia ja sen jälkeen poistaa siemen. Hedelmän voi syödä sellaisenaan lusikalla tai sitä voidaan maustaa sitruunalla, viinietikalla tai erilaisilla kastikkeilla. Tällä tavalla tarjoiltuna se sopii erinomaisesti alkupalaksi. Avokado sopii nautittavaksi niin suolaisten kuin makeiden täytteiden kanssa. Hyviä yhdistelmiä ovat sen kanssa ovat mm. katkaravut, tonnikala, kinkku, muut vihannekset, hedelmät, marjat jne. Avokado tummuu helposti kuorimisen jälkeen. Tummumista voidaan estää sitruunan mehulla.

Avokadoon liitetään useita eri terveysvaikutuksia. Yksi niistä on sen sisältämän omega-9-rasvahapon eli oleaanihapon kolesterolia alentava vaikutus. Sen on arveltu ehkäisevän myös rintasyöpää. Avokado sisältää runsaasti kaliumia. Kaliumiun katsotaan auttavan mm. verenpaineen tasapainottamiseen ja kehon turvotuksen vähentämiseen. Avokadon sisältämällä foolihapolla on myös terveyttä edistäviä vaikutuksia. Näiden lisäksi avokado sisältää C-, E-, ja K-vitamiinia sekä B6-vitamiinia. Avokadon omalaatuinen hiilihydraattifraktio voi estää endotoksiini LPS:n tulehdusvaikutuksia kehossa, joka syntyy lihansyönnin seurauksena.

POHDITTAVAA

“Avokadon kyspyys todetaan painamalla hedelmää kevyesti tyvipäästä”, “Avokado syödään aina kypsänä, jolloin sen pinta antaa periksi painettaessa” – ovat tuttuja ohjeita avokadon ostajalle. Avokadon varastointilämpötilan ei pitäisi laskea alle +13 asteeseen, mutta tämä ei ole aina kylmäketjussa tiedossa. Liian monesti kaupoissa olevat avokadot ovat kivikovia ja me puristelemme niitä kypsän hedelmän löytämisen toivossa. Tämä saattaa aiheuttaa hedelmiin kolhuja ja ne pilaantuvat herkästi. Tätä “noidankehää” voitaisiin yrittää parantaa sillä, että kaupat lajittelisivat hedelmät kypsyysasteen mukaisesti. Jos sinulla on tarkoitus tarjota avokadoa tänään, saatat olla jo ostoksilla liian myöhään. Avokadon ostaminen on aina hivenen arpapeliä ja vasta avatessa huomaa onko se paleltunut “ruskeanvihreäksi”. Avokadoa voi kypsyttää muovipussissa huoneenlämmössä.

Yleisin Suomessa saatavilla oleva lajike on Hass. Avokadoa on olemassa muitakin lajikkeita kuten Fuerte, Nabal sekä Reed. Näitä rri lajikkeita kehotetaan kokeileen monissa resepteissäkin, mutta tietääkö kukaan mistä näitä muita lajikkeita voi ostaa?

Avokadopastan hittireseptistä on jo reilu pari vuotta aikaa. Olisiko sinulla uusia maittavia avokadoreseptejä? Miten sinä hyödynnät tätä kasvista keittiössäsi? Oletko maistanut eri avokadolajikkeita? Käytätkö avokadoa tai sen öljyä jossain muualla kuin ruuanlaitossa?

Sitruuna 15.1.2014

Sitruuna (Citrus limon) on sitruspuu, jonka hedelmää kutsutaan samalla nimellä. Sitruuna on tunnettu lääke- ja maustekasvi jo muinaisista ajoista asti. Tämän keltaisen ja kirpsakan hedelmän on todettu auttavan mm. yskänrokkoon, painonnousuun, ampiaisten puremiin, ruuansulatushäiriöihin, kohonneeseen verenpaineeseen, suonikohjuihin, yskään, psoriaasiin ja jopa ummetukseen. Ennen kauppoihin ryntäämistä kannattaa tutustua hieman syvällisemmin tähän yleensä ovaalin muotoiseen terveyspommiin.

Sitruunat ovat yleensä soikeita keltaisia hedelmiä ja niiden muoto, väri, kuoren paksuus ja siementen määrä vaihtelee lajikkeen mukaan. Sitruunapuita kasvaa ja kasvatetaan niin trooppisilla kuin subtrooppisillakin alueilla. Kasvupaikan suhteen sitruuna on vaativa kasvis, eikä se kestä hallaa. Sitruunat kärsivät monia muita hedelmiä vähemmän kasvitaudeista ja niiden kuljetuskestävyys ja säilyvyys on hyvä. Tällä hetkellä maailman suurimmat sitruunantuottajamaat ovat Italia, Espanja ja Kreikka. Alunperin se on kotoisin Himalajan eteläpuolelta Intiasta. Sitruunaa viljeltiin jo muinaisessa Egyptissä ja Europpaan sen arvellaan saapuneen Aleksanteri Suuren mukana, Persian kautta Kreikkaan. Sitruuna yleistyi Etelä-Euroopassa arabien valtaannousun myötä 800-luvulla. Kolumbus vei tämän hedelmän Amerikkaan vuonna 1493.

Sitruuna liittyy kiinteästi Välimeren ruokaan ja juomaan. Sen kuorta ja mehua käytetään erilaisten ruokien maustamiseen. Sen kuoressa on runsaasti aromaattisia öljyjä ja sitä voidaan hyödyntää monin tavoin. Sitruunan ruoka-aineiden makua korostava vaikutus tekee siitä ainutlaatuisen kasviksen keittiössä. Sillä voidaan maustaa myös erilaisia juomia ja sen hedelmää voidaan käyttää lukemattomissa pää- ja jälkiruuissa.

Sitruunalla on viruksia torjuvia ominaisuuksia limoniini-nimisen ainesosan ansiosta. Sitä löytyy sen kuoresta, mutta myös mehusta. Sitruunasta löytyy glukoosin imeytymistä hidastavaa pektiiniä, joka on kylläisyyden tunnetta ylläpitävää ravintokuitua. Pektiini ja sitruunahapot hidastavat sokerin imeytymistä, joka estää verensokerin nopeaa laskua. Emäksiset ampiaisen pistot aiheuttavat iholla ärsytystä, joten hapan sitruunamehu voi auttaa vaivaan. Tätä vinkkiä voi kokeilla myös mäkäräisten ja hyttysten pistoihin. Sitruunoissa on kaliumia joka auttaa ylläpitämään kehon nestetasapainoa. Ruuansulatuksen tukena sitruuna toimii lisäämällä sitä paistettuun ruokaan. Sitruunamehu tekee ruuasta helpommin sulavan, koska sen hapot imeytyvät ruuan rasvoihin. Kun sitruunan mehu ja hedelmäliha hajoavat vatsassa, ne tuottavat kaliumkarbonaattia, joka vähentää vatsahappoja. Limoniini voi auttaa myös närästysoireisiin. Yskänlääkkeissä käytetään sitruunaöljyn sisältämää ekspektoranttia, joka lisää liman eritystä. Yskänlääkkeiden sijaan voit hillitä yskää kotitekoisella sitruunamehulla.

Miten sinä käytät sitruunaa ruuanlaitossa? Tiedätkö jotain muitakin sitruunan terveysvaikutuksia? Oletko hyödyntänyt sitruunaa kodinhoidossa, tahrojen poistossa tai raikastamisessa? VINKIT JAKOON!

PS. Sitruunan kohdalla kannattaa suosia luomua, jotta voit hyödyntää kuoren ilman torjunta-aineiden pelkoa.

PPS. Raa´an sitruunan voi käyttää mikrossa mehun herumiseksi.

Ananas 7.1.2014

Ananas (Ananas Comosus) on vanha, jo muinaisten Etelä-Amerikan intiaanien viljelemä trooppinen kasvi. Eurooppaan se levisi Kristoffer Kolumbuksen kuljettamana vuonna 1494. Kolumbus risti kasvin “mäntyomenaksi” sen käpymäisen ulkonäön takia. Kristofferin nimityksestä huolimatta ananas ei kasva puussa, vaan maassa noin metrin korkuisessa pensaassa.

Suomeen kuljetettavia ananaksia tuotetaan mm. Costa Ricassa ja Brasiliassa. Suurin osa sadosta säilötään purkkeihin. Ananaksen purkituksesta ylijäävät osat käytetään mm. eläinten rehuksi.

MITEN ANANAS VOI VAIKUTTAA TERVEYTEEN?

Ananas sisältää runsaasti C-vitamiinia, B1-vitamiinia, mangaania, kuituja, flavonoideja sekä B-ryhmän vitamiineja ja hivenaineita.

Ananaksen on havaittu vaikuttavan ihmisen terveyteen monella eri tavalla. Ananaksen sisältämä mangaani auttaa vahvistamaan luita ja tukikudoksia. Ananas nopeuttaa proteiinipitoisen ruoan sulamista sen sisältämän bromelaiini-entsyymin ansiosta. Joidenkin tutkimusten mukaan bromelaiini-entsyymi auttaa myös ihmiskehon tulehdusten ehkäisemisessä.

Ananaksen nestettä poistavan ominaisuuden takia siitä on apua mm. painon pudottamisessa, ruoansulatuksen edistämisessa sekä kohonneen verenpaineen, erilaisten turvotustilojen, sydämen vajaatoiminnan, keuhkopöhön ja munuaissairauksien hoidossa. Ananaksen antikarsinogeeniset piirteet suojaavat soluja ja auttavat ehkäisemään syöpää.

Ananaksen uskotaan auttavan myös tasapainottamaan naisten epäsäännöllisiä kuukautisia ja parantavan miesten siemennesteen ja naisten vaginaalialueen makua. Thaimaalaisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan ananas vaikuttaa positiivisesti myös nukahtamista helpottavan ja unen laatua parantavan hormonin melatoniinin erittymiseen.

MITEN VALITSET KYPSÄN?

Ananaksen kasvukausi on pitkä ja ne saattavat parhaimmillaan painaa jopa yli viisi kiloa. Jopa kahden vuoden mittaisen kasvukauden takia ananakset poimitaan jakeluun hyvissä ajoin, ennen “täysikasvuisuutta”. Yleisimmin Suomeen tuodaan noin kilon painoisia ananaksia.

Kypsä ananas tuoksuu mehukkaalle, ylikypsä käyneelle. Hyvälaatuinen ananas on ehjä, väriltään useimmiten ruskea, sen lehdet ovat vihreät ja se joustaa hieman painettaessa. Kypsän ananaksen lehdet irtoavat helposti. Koska ananakset tuodaan Suomeen raakoina ja ananaksen kuori ei juuri kypsy poimisen jälkeen, niin pelkän värin perusteella kypsyyden tunnistaminen on hankalaa.

Ananas säilyy jääkaapissa. Jos haluat varmistaa, että ananas on varmasti kypsä ennen syömistä, niin nosta se huoneenlämpöön 1-2 päiväksi. Ylösalaisin käännettynä ananaksen on havaittu kypsyvän nopeammin. Ananas kypsyy joka tapauksessa huoneenlämmössä nopeasti, eikä sitä ole syytä pitää esillä kahta päivää pitempään. Ananaksen kypsyydestä kannattaa varmistua ennen syömistä, sillä raaka ananas maistuu pahalta ja saattaa aiheuttaa myös vakavaa kurkun ärsytystä ja laksatiivisia vaikutuksia.

MITÄ SIITÄ VOI VALMISTAA?

Olet takuulla maistanut eroja säilykeananaksissa. Huhujen mukaan laadukkaimmat (ja kalleimmat) ananastölkit sisältävät ananasviipaleita, jotka on otettu hedelmän alaosasta. Me suosittelemme kuitenkin hyödyntämään koko hedelmälihan

Ananaksen voi nauttia sellaisenaan. Se sopii erityisesti kakkuihin, jäätelöihin, jugurtteihin, rahkoihin sekä moniin juomiin. Suolaisella puolella ananas sopii lähes minkä tahansa lihan, kuten ankan, kanan, porsaan ja merenantimien yhteyteen.

Hedelmäsalaatin sekaan tuore ananas kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, koska muuten se pehmentää muut hedelmät. Muutoinkin ananas kannattaa ottaa aina pois jääkaapista kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua, niin se aromit tulevat paremmin esille.

Onko ananas sinulle tuttu kasvis? Mitä sinä valmistat ananaksesta? Onko ananas sinun mielestä ihan pakollinen jonkin ruoan osana?

PS. Ananas oli aikanaan harvinainen luksushedelmä, joten siitä tuli myös vieraanvaraisuuden symboli, joka on koristanut talojen portteja. Ananas-veistos portinpielessä piristäisi kummasti Suomen talvea