Äänestämme joka viikko Facebook sivuillamme viikon kasviksen. Tähän alapuolelle on listattu kaikki tykkääjiemme valitsemat kasvikset ja niistä tehdyt postaukset. Tykkää meistä Facebookista ja vaikuta joka viikko uuden kasviksen valintaan!

Mustajuuri 4.10.2014

Äänestimme tämän viikon toiseksi kasvikseksi mustajuuren. Tämä ehkä hieman epätavallisempi voikukan sukulainen sisältää neljänneksen enemmän rautaa kuin hyvänä raudanlähteenä pidetty naudanliha. Mustajuurta on sanottu syksyn parsaksi ja se on herkullisimmilaan juuri tällä hetkellä. Suomessa mustajuuri tunnetaan koko maassa viihtyvänä vihanneksena, mutta sen kaupallinen viljely ei ole valitettavasti yleistynyt.

POTENTIAALINEN VILJELYKASVI JOKA EI OLE LYÖNYT ITSEÄÄN LÄPI

Mustajuuri (Scorzonera hispanica) kasvaa villinä Aasiassa ja Välimeren alueella, missä sitä on käytetty lääkekasvina. Sen viljelyhistoria alkaa tiettävästi 1500-luvulta ja tällä hetkellä mustajuuren merkittävin kaupallinen viljely tapahtuu Ranskassa ja Belgiassa. Mustajuurta on helppo kasvattaa myös itse, koska sen voi kylvää syksyllä tai keväällä ja se talvehtii myös kotimaamme sääolosuhteissa.

Mustajuuri vaatii paksun ruokamultakerroksen, jotta juuret kehittyvät riittävän suuriksi sekä kaunismuotoisiksi. Mustajuuren sato kannattaa korjata vasta juuri ennen pysyvien pakkasten uhkaa. Näin kasvukausi saadaan mahdollisimman pitkäksi ja juuret kerkeävät kasvamaan suuriksi. Kotimaamme kasvuolojen sopivuudesta huolimatta, ruokakaupoissa myytävät mustajuuret ovat pääsääntöisesti tuontikasviksia.


Mustajuuren sato kannattaa korjata vasta juuri ennen pysyvien pakkasten uhkaa

HERKKÄKUORINEN KASVIS SOPII MYÖS ERIKOISRUOKAVALIOON

Mustajuuri on erittäin monikäyttöinen, vaikka sitä saatetaan pitää ”vaikeana” kasviksena. Herkän kuorensa takia se myydän multaisena, joka parantaa samalla säilyvyyttä. Mustanruskean kuoren sisällä on lähes valkoinen malto ja kuoren rikkoutuessa siitä erittyy maitiaisnestettä. Nesteen poistumisen myötä mustajuuren malto tummuu.

Tämä voidaan estää kuorimalla se kevyesti veden alla tai kastelemalla sitä kuorimisen ohessa. Mikäli et keitä/valmista mustajuurta heti kuorimisen jälkeen, ne on hyvä laittaa sitruunalla tai etikalla maustettuun veteen tummumisen ja maun menettämisen estämiseksi.


Mustajuuren herkän kuoren voi poistaa esimerkiksi kuorimaveitsellä

Yleinen mustajuuren nauttimistapa on käyttää sitä parsan tavoin keittämällä sitä noin 10 minuuttia suolavedessä. Silloin sen kyytipojaksi sopii voisula, parmesaaniraaste tai hollandaise-kastike.

Mustajuurta voidaan käyttää myös keitoissa, sosekeitoissa, gratiineissa, salaateissa sekä liha- ja kalaruokien lisäkkeenä esimerkiksi muhennoksena. Se voi myös suikaloida ja paistaa pannulla.
Toivottavasti tämänkin kasviksen käyttö yleistyy ja kotimaiset viljelijät uskaltavat tarjota sitä kauppoihin ja me tohdimme sitä ostaa!

P.S. Tiesitkö, että mustajuuren sisältämät hiilihydraatit ovat suurelta osin inuliinia, joka hajoaa elimistössä fruktoosiksi. Siksi se sopii hyvin myös diabeetikoille.

Palsternakka 3.10.2014

Ensimmäinen tämän viikon kasviksista on palsternakka. Vaikka palsternakka on ikivanha viljelykasvi, niin meille se on levinnyt alunperin lääkekasvina. Sitä on käytetty muun muassa naisten hysterian hoidossa 1800-luvulla. Kotimaiset Kasvikset RY:n arvion mukaan me syömme sitä VAIN 50 GRAMMAA VUODESSA henkilöä kohden. Tämä monikäyttöinen makujuures on meille tuttu aromikkaana liemijuureksena, mutta sen käyttö on onneksi leviämässä muihinkin ruokalajeihin. Ennen tilastojen uusiksi laittamista, kannattaa tutustua tähän kasvikseen hieman syvällisemmin.

PALSTERNAKKAA VOIT LÖYTÄÄ TEIDEN VARSILTA

Palsternakka (Pastinaca sativa) on sarjakukkaiskasvi, jonka ensimmäisenä vuonna kasvattamaa juurta käytetään juureksena. Sitä on käytetty Euraasiassa monipuolisena hyötykasvina jo kauan ja se on pikkuhiljaa tullut osaksi Eurooppalaista ruokakulttuuria. Rooman valtakunnan aikana villipalsternakkaa kasvatettiin Italiassa, josta sen paksujuurisimmat yksilöt valikoituivat viljelykasveiksi.

Ensimmäiset merkinnät palsternakan viljelystä Suomessa ovat 1700-luvulta. Vielä 1800-luvulla palsternakka oli yleinen ravintojuures, ennen kuin porkkana ja peruna syrjäyttivät sen ruokapöydistämme. Laajan viljelyshistoriansa ansiosta palsternakkaa kasvaa viljelykarkulaisena eri puolilla Eurooppaa, myös kotimaassamme. Helpoiten sitä löytää Etelä-Suomesta teiden varsilta. Yhdysvalloissa tätä viljelykarkulaista pidetään haitallisena tulokaslajina.

Vuosisatojen paitsiossa olon johdosta nykylajikkeisto on suppea verrattuna moneen muuhun viljelykasviin. Eniten sitä on jalostettu Iso-Britanniassa ja meidän oloihimme sopivimmat lajikkeet ovat “White Gem” ja “Tribut”.

PORKKANAN SUKULAINEN, JOKA PÄRJÄÄ SUOMESSA

Palsterakka on porkkanan lähisukulainen, vaaleampi ja voimakkaamman makuinen. Sen viljely sopii erinomaisesti Suomen oloihin. Palsternakan maku on parhaimmillaan syksyllä ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Mukula sisältää paljon raffinoosia, joka antaa sille makean, mutta mausteisen maun. Juuret kasvavat suuremmiksi hiekkaisessa ja savisessa maassa. Sopimattomassa maaperässä kasvaneen palsternakan juuret jäävät haaraisiksi ja lyhyiksi.

Siemenet voidaan kylvää jo varhaiskevällä ja sadonkorjuu voidaan aloittaa vasta myöhään syksyllä, jopa ensimmäisten pakkasten jälkeen. Pakkasen puraisu ainoastaan parantaa makua, koska juuren hiilihydraatit pilkkoutuvat sokereiksi. Mainioista olosuhteista huolimatta palsternakan osuus avomaan vihannesten kokonaissadosta on vain n. 0,5%.

AROMIKAS JA TERVEELLINEN KUIDUN LÄHDE

Palsternakka on myös ravintosisällöltään arvokasta syötävää. Sen sisältämät eteeriset öljyt ja korkea sokeripitoisuus antavat sille aromikkaan maun.

Se sisältää juuresten tapaan runsaasti hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia. Kaliumilla on tärkeä tehtävä mm. lihasten toiminnassa ja verenpaineen säätelyssä.


Palsternakka sisältää runsaasti kaliumia

Vaaleasta väristään huolimatta siitä löytyy flavonoideja, joiden on todettu ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja. Se sisältää melkein kaksinverroin kuituja porkkanaan verrattuna, joten palsternakka toimii hyvänä kuidun lähteenä.

PERINTEINEN LIEMIJUURES, JOKA KELPAA MIHIN VAIN

Tyypillisesti palsternakkaa on käytetty liemijuureksena purjon, sellerin ja persiljan rinnalla. Onneksi sitä on alettu käyttämään myös padoissa, keitoissa, gratiineissa ja kasvispihveissä. Sitä voidaan käyttää myös perunan tapaan soseena tai vaikkapa leivonnaisissa. Se on maukasta myös tuoreeltaan raastettuna salaatissa. Palsternakka on myös erinomainen uunijuures tai pannulla paistettuna liharuokien lämpimänä lisäkkeenä.

Uskomme, että pystyisimme lisäämään palsternakan käyttöä keittiöissämme! Palsternakka on hieno juures, jonka viljely sopii kotimaamme oloihin. Oikein varastoituna se säilyy erinomaisesti. Lisäämällä kulutusta, löydämme tulevaisuudessa tätä herkkujuuresta paremmin myös kotimaisena.

P.S. Palsternakka saattaa aiheuttaa joillekin allergisia reaktioita ja valitettavasti kypsentäminen tai pakastaminen eivät vähennä sen allergisoivaa ominaisuutta.

Keltajuurikas 23.9.2014

Keltajuurikas (Beta vulgaris L.) muistuttaa punajuurikasta, mutta se on voimakkaan keltainen ja sen lehdet ovat vihertävän keltaiset. Keltaisen värinsä se saa sisältämästään betaksantiinista ja siinä on punajuurikkaalle ominaisen värin antamaa betalaiini-nimistä väriainetta huomattavasti vähemmän.

RUNSAASTI RAVINTEITA MONIPUOLISEEN KÄYTTÖÖN

Keltajuurikkaassa on runsaasti kivennäisaineita kuten kalsiumia, magnesiumia, rautaa, sinkkiä, kuparia ja natriumia. Se sisältää meille tärkeää folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on muuten kovin vähäistä. Folaatti vaikuttaa positiivisesti aineenvaihduntaan, punasolujen uusiutumiseen sekä estää verisuonten ahtautumista. Muita keltajuuren sisältämiä vitamiineja ovat E-, A-, ja C- ryhmän vitamiinit. Värikäs mukula sisältää antioksidantteihin kuuluvia väriaineita, joiden kaikkia terveysvaikutuksia ei vielä tarkkaan tunneta, mutta niillä tiedetään olevan merkitystä mm. hapettumiseen liittyvien sairauksien estossa. Niin kelta-, kuin punajuurikin sisältää myös meille tärkeää ravintokuitua.

Keltajuurikasta käytetään ruoanlaitossa punajuuren tapaan. Sitä on kuitenkin huomattavasti helpompi käsitellä, koska siitä ei tartu väriä. Keltajuuren väri on ruokahalua herättelevä, eikä se värjää muita tarjolla olevia kasviksia. Siitä voidaan hyödyntää nuoret naatit, joita voidaan käyttää pinaatin tavoin.

Syksyllä kerätty keltajuurikas on erityisen mehevä ja siinä on vahva väri sekä herkullinen tuoksu. Keltajuurikas on erittäin monikäyttöinen ja se sopii monenlaisiin ruokiin. Raakana sitä voidaan hyödyntää raasteena tai salaateissa. Kypsennettynä se sopii uunijuureksiin, patoihin, muhennoksiin, keittoihin, laatikoihin sekä liemiin. Punajuuren lailla sitäkin voidaan marinoida ja makua voidaan korostaa omenalla, puolukalla, sitruunalla tai viinietikalla.

Nuoret mukulat kypsyvät hieman nopeammin, mutta varastoidut mukulat vaativat hieman pidemmän kypsentämisajan. Kuorineen keitetyt keltajuurikkaat säilyttävät paremmin niin makunsa kuin ravinteensa, joten ne kannattaa kuoria vasta keittämisen jälkeen. Nopeasti keittämisen jälkeen jäähdytetystä mukulasta kuori irtoaa helposti.

KELTAJUURIKKAAN VÄRIKÄS HISTORIA ON OSIN HÄMÄRÄN PEITOSSA

Juurikkaiden viljelyhistoriaa ei juurikaan tunneta. Niiden oletetaan kulkeutuneen arabien mukana Eurooppaan. Punajuuren alkuperäisiä valkoisia ja keltaisia lajikkeita viljeltiin ennen ajanlaskumme alkua Kreikassa, josta se levisi myös Italiaan 200-luvulla. Roomalaisten imperiumin seurauksena kasvin viljely levisi koko Eurooppaan ja pitkään sitä kutsuttiin “roomalaiseksi juureksi”. Ensimmäinen kirjallinen merkintä punajuurikkaasta löytyy 1500-luvun Saksasta, jonka mukaan ruokatalouksissa käytettiin juurikkaita, joilla oli paksut punaiset juuret ja punaiset lehdet. Sitä ennen viljeltävät lajikkeet olivat vaaleita tai keltaisia.

Meidän tuntemamme isomukulaiset, pyöreät punajuuret ovat kehittyneet moneen muuhun kasvikseen verrattuna myöhään, vasta 1800-luvulla. Samaan aikaan ne yleistyivät myös Suomessa, jossa ne saavuttivat suuren suosion pappiloiden ja koulujen puutarhoissa. Punajuuren kehityksen myötä keltajuurikkaan viljely jäi vähemmälle.

VÄHEMMÄN JALOSTETTU, MUTTA HELPPOHOITOINEN HERKKU

Keltajuurikkaasta ei ole jalostettu niin useita eri lajikkeita kuin punajuurikkaasta. Lajikkeet erottuvat toisistaan lehdistön korkeuden, kasvunopeuden, satoisuuden, kukinta-alttiuden ja mukuman muodon mukaan. Keltajuurikkaan yleisimmät lajikkeet ovat “Burbee´s golden” ja “Golden”. Molemmat lajikkeet ovat yleensä pyöreitä ja pienimukulaisia.

Keltajuurikas menestyy monilla eri kasvualustoilla, mutta lannoituksessa kannattaa kiinnittää huomiota typen ja boorin oikeaan annosteluun, ettei juurikkaaseen kerry liian suuria nitraattimääriä. Keltajuurikkaat kannattaa kylvää noin 30 senttimetrin rivivälein ja 2-3 senttimetrin syvyyteen. Tasainen kylvösyvyys on merkittävä tekijä mukulan muodon kehityksen kannalta. Hoitotoimiin kuuluu luonnollisesti rikkakasvien torjunta. Keltajuurikas ei tarvitse ylenpalttista kastelua, mutta kuivuus voi haitata mukulan muodostumista.

MAUKASTA SATOA MYÖHÄÄN SYKSYLLÄ

Keltajuurikkaan kasvuaika vaihtelee 10-18 viikon välillä riippuen lajikkeesta sekä kasvuoloista. Jos mukuloiden annetaan kasvaa liian suuriksi, niistä tulee helposti puisevia, eivätkä ne maistu yhtä herkullisilta kuin pienet mukulat. Keltajuurikas kannattaa korjata mahdollisimman myöhään syksyllä, kun sen sokeripitoisuus on suurimmillaan. Sadonkorjuu kannattaa pyrkiä tekemään aurinkoisena päivänä, jolloin mukuloiden nitraattipitoisuus on pienimmillään. Sadonkorjuun jälkeen keltajuurikas säilyy erinomaisesti, kun lämpötila on noin 3-4 astetta. Terveet mukulat voivat säilyä hyvinä jopa yli puoli vuotta!

P.S. Puna- ja keltajuurikkaat keräävät maaperästä nitraatteja, jonka takia niitä ei suositella alle yksivuotiaille lapsille. Kasvisten keittäminen ja kuoriminen vähentävät niiden nitraattipitoisuutta.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.isoaidinkasvit.composer.fi/eshop/categories/181/

http://www.pihakauppa.fi/keltajuurikas-yellow-cylindrikal-p-1571.html

http://www.hyotykasviyhdistys.fi/tuote&cat=63&kasvilajinid=74

http://www.exoticgarden.fi/webshop.php?showshopcat=14&menu_showcat=2

http://www.kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1047633

Voipio I. 2001. Vihannekset – Lajit, viljely, sato. Nordmanin Kirjapaino Oy Forssa.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/135790/Ella_Mustanoja_280513.pdf?sequence=1

Puolukka 14.9.2014

SUOMEN TÄRKEIN LUONNONMARJA VOI OLLA YLI 100 VUOTIAS

Äänestimme viikon kasvikseksi puolukan. Historian valossa me suomalaiset emme ole olleet aktiivisinta marjanpoimijakansaa. Metsään on menty huonoina aikoina enemminkin pakon sanelemina. Nuivaa asennettamme marjanpoimintaan voi selittää tavallisen kansan taakkana olleet “veromarjat”, joita piti toimittaa sille talolle, johon torpan rakennukset ja maat kuuluivat.

Sokeri oli 1800-luvulle saakka ylellisyystavaraa, joten metsämarjojen säilöminen ei ollut kovin helppoa tavallisen kansan keskuudessa. Poikkeuksen tähän tekee tämän viikon kasvis puolukka, joka on niin hapan marja, että se säilyy sisältämiensä sitruuna- ja bentsoehappojen ansiosta viileässä ilman säilöntäaineitakin.

Puolukka on nykyäänkin Suomen tärkein luonnonmarja ja ennen metsiin ryntäämistä on syytä tutustua tähän tulehduksia parantavaan runsassatoiseen terveyspommiin hieman tarkemmin.

NIMISEKAANNUS JUONTAA JUURENSA ANTIIKIN KREIKASTA

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on aina vihanta 10-40 senttimetriä korkea varpu, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Se kuuluu puolukoiden sukuun ja kanervakasvien heimoon. Puolukan latinankielisen nimen taustalla on pieni sekaannus. Idaea tarkoittaa Idavuorella asuvaa ja vitis tarkoittaa viiniköynnöstä. Idavuori on Kreetalla sijaitseva vuori, joka tunnetaan nykyisin nimellä Psiloreitis. Puolukan nimi on peräisin antiikin kreikkalaisen Theafrastoksen tutkimuksesta, jossa kuvaillaan vuorella kasvavaa mustikkaa. Puolukan tieteellisen nimen antanut ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné tulkitsi tutkimusta väärin ja yhdisti Idavuorella esiintyvän lajin puolukkaan.

100-VUOTIAS VANHUS ANTAA AINA HYVÄN SADON

Suomessa puolukka viihtyy erityisesti kuivahkoissa ja valoisissa kangasmetsissä, vaikka sitä voidaan tavata niin rämeillä, kallioilla, korvissa, tuntureilla, tienvarsilla ja pellonpientareilla. Puolukan lehdet ovat tummia, nahkeita ja vahapintaisia. Kuivasta kasvualustastaan johtuen kasvi säästää vettä, eikä pudota lehtiään. Yhden lehden elinikä on noin 2-4 vuotta. Puolukan maavaristot voivat olla 20 vuotta vanhoja, mutta itse kasvi voi olla yli 100 vuoden ikäinen. Hiljalleen, mutta jatkuvasti uudistuva kasvi laajenee kasvullisesti noin neliödesimetrin vuodessa. Siksi hyvät marja-apajat säilyvät hyvinä vuodesta toiseen ilman ympäristön radikaalia muutosta.

Puolukan kukkiminen ajoittuu kesä-heinäkuun tienoille. Sen tärkeimpiä pölyttäjiä ovat maamehiläiset, kimalaiset ja kärpäset. Puolukka tuottaa pyöreän punaisen, läpimitaltaan noin 5-8 millimetriä olevan happaman pohjusmarjan. Sen satokausi kestää elokuun lopulta aina lokakuulle saakka. Kotimaan vuosittainen sato vaihtelee 200-500 miljoonan kilon paikkeilla. Sadosta poimimme noin 100 miljoonaa kiloa, josta kaupalliseen käyttöön päätyy 5-10 miljoonaa kiloa.

HAPPAMAN MARJAN SISÄLLÄ ON PALJON TERVEYTTÄ

Puolukan terveellisyyttä on tutkittu lääketieteellisesti jo 1800-luvulta lähtien. Vanhan kansan tietojen mukaan puolukka edisti maksan, sapen ja vatsan toimintaa. Sen havaittiin myös parantavan tehokkaasti tulehduksia.

Myöhemmin on selvitetty, että puolukka kykenee estämään bakteerien kiinnittymisen suolien seinämiin ja tämän takia bakteerit tulevat ulos luonnollista tietä. Puolukka tappaa myös virtsatien bakteereja ja vähentää vatsan käymisprosesseja. Puolukan sisältämä kiniinihappo nostaa virtsan happopitoisuutta, joka antibiootin tavalla tuhoaa bakteerit.

Puolukka sisältää jonkin verran C-, B- ja K-vitamiineja sekä karotenoideja. Elimistömme kykenee muuttamaan karotenoidit A-vitamiiniksi. Puolukka sisältää runsaasti sydän- ja verisuonitauteja ehkäiseviä polyfenolisia yhdisteitä. Puolukasta saadaan elimistölle tärkeitä rasvahappoa kuten alfalioneeli- ja linonihappoa, jota muuten jokapäiväisestä ravinnosta on vaikea saada riittävästi. Muiden marjojen tavalla puolukka on hyvä kuitujen lähde. Kaikkia puolukan terveysvaikutuksia ei ole kyetty vielä tieteellisesti selvittämään.

Perinteinen tapa nauttia puolukkaa lienee siitä tehdyn survoksen tarjoaminen liharuokien lisukkeena. Muita yleisiä käyttötapoja ovat, mehut, puurot ja keitot. Helpoin tapa säilöä puolukka on viileässä varastoitu raakasurvos tai pakastaminen. Siitä voidaan valmistaa myös hilloa tai hyytelöä.

P.S. Puolukan voi sekoittaa rohdoskasvina tunnettuun sianpuolukkaan. Sianpuolukan erottaa tavallisesta puolukasta mauttomista, kuivista ja jauhoisista marjoista. Tavallisen puolukan lehtien alla on tummia pisteitä, mutta sianpuolukan lehdillä on alapinnalla verkkosuonitus.

P.S.S Puolukan lehdistä voidaan valmistaa teetä, joka auttaa reumavaivoissa, verensokerin alentamisessa sekä virtsatietulehdukissa. Lehdet sisältävät 4-9% arbutiinia, joka on yksi tärkeimpiä virtsatietulehduksen hoitoon vaikuttavia aineita. Puolukanlehtiteetä pitää käyttää hillitysti, koska yliannos voi aiheuttaa myrkytyksen.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/puolukka/

http://wikikko.info/wiki/Puolukka

http://www.hs.fi/kotimaa/a1344827215439

http://www.hs.fi/ruoka/a1390789723138

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolukka

http://www.satakunnantyrniseura.fi/puolukka.html